VARALA-TIIMI RY TAITOLUISTELUJAOSTO - KORONATIEDOTE

27.11.2020

Valitettavasti joudumme aiemmasta tiedosta poiketen keskeyttämään aikuisten harrastetoiminnan kokonaan ainakin 15.12.2020 asti. Meille jäsentemme ja työntekijöidemme turvallisuus on ensiarvoisen tärkeää, joten toivomme ymmärrystä näissä vaikeissa tilanteissa. Muodostelmaluistelun, Aikuisten tekniikkaryhmän, Entiset tähtien harjoitukset on toistaiseksi peruttu.

Alle 20-vuotiaiden ryhmät (Kilpa1, Kilpa2, Kilpa3, Soveltava Tiitiäiset, Harrasteluistelu, Luistelukoulu) jatkavat harjoittelua aiemmin kerrotuin järjestelyin ja siten, että toiminnassa on kiinnitettävä erityistä huomiota harjoitusten turvalliseen toteuttamiseen.
Mikäli lapsen harjoituksien seuraaminen on välttämätöntä, tulee vanhempien siirtyä katsomoon ja noudattaa turvavälejä. Vaihtoaitiossa ja kentän laidalla oleskelu on ehdottomasti kielletty

Vain täysin terveenä treeneihin
Luistelutreeneihin tullaan vain terveenä. Treeneihin ei saa tulla, mikäli luistelijalla on pieniäkin mahdollisesti koronaan viittaavia oireita. Allergiasta johtuva nuha ei ole este harjoittelulle. Luistelutreeneihin ei saa tulla, mikäli luistelijan tai perheenjäsenen epäillään altistuneen koronavirukselle. Sekä oman sairastumisen että perheenjäsenen sairastumisen kohdatessa noudatettava viranomaisten antamia karanteeniohjeita ja pidättäydyttävä ryhmäharjoittelusta.

Kasvomaskin käyttö
Suosittelemme kasvomaskin käyttöä kaikille (luistelijat, valmentajat, ohjaajat, vanhemmat). Maskia suositellaan käytettävän hallille saavuttaessa (kaikki), pukuhuoneissa (kaikki), jäällä (valmentajat) ja hallilta poistuttaessa (kaikki). Jäällä ja oheisharjoittelussa luistelija voi myös halutessaan käyttää maskia. Turvaväleistä on huolehdittava joka tilanteessa. Jokainen hankkii omat maskit itse, seuralla ei ole mahdollisuutta hankkia maskeja.

Kokoontumisrajoitus
Toimimme tilanteen mukaan ja hallituksen antamien rajoitusten puitteissa. Jäähallin tiloissa on pyrittävä välttämään kaikkea turhaa oleskelua. Jäähalli on tarkoitettu ensisijaisesti vain luistelijoille, valmentajille ja ohjaajille. Pienten luistelijoiden (erityisesti luistelukoululaiset) vanhempien toivotaan hoitavan lasten pukemisen ja luistinten sitomisen jo esimerkiksi kotona tai jäähallin pihassa, jotta lapsi voi suoraan jäähallille saavuttuaan siirtyä jäälle. Tällä vältetään vanhempien visiitit pukukopeissa.

Puhtaat kädet eikä aivastella
Kädet tulee pestä huolellisesti saippualla jo ennen jäähallille saapumista. Treenin aluksi jokainen lait-taa omaa käsidesiä (pakkaa mukaan). Yskäisyt ja aivastukset hihaan/nenäliinaan. Edes yksin tilassa, esim. vessassa ollessa ei saa yskiä tai aivastaa ilmaan, koska pisarat jäävät ilmaan ja pinnoille mahdollisesti pitkäksikin ajaksi. Nenäliinoja ei jätetä kaukalon kaiteelle eikä penkeille. Jokainen luistelija käyttää ehdottomasti vain omia juomapulloja. Turhia pintojen ja laitojen koskettelua on syytä myös välttää.

Vastuullisuus ja avoimuus
Mikäli jollain luistelijalla, valmentajalla tai näiden perheenjäsenellä epäillään koronavirustartuntaa, tulee henkilön hakeutua testattavaksi ja kertoa tilanteesta välittömästi omalle valmentajalle (valmentajat seurajohdolle). Pirkanmaan sairaanhoitopiirin epidemiajäljityshenkilöstö on sitten asianosaisiin yhteydessä, mikäli altistuksia todetaan tapahtuneen. Ulkomailta Suomeen palaavien suositellaan, viranomaisohjeet huomioiden, noudattavan vapaaehtoista kahden viikon karanteenia ennen harjoituksiin osallistumista.

Muistetaan, että vaikka riski omalla kohdalla ei tuntuisi isolta, kyseessä on kuitenkin vaarallinen ja helposti tarttuva tauti. Kannetaan jokainen vastuumme. Yhteisiä ohjeita noudattamalla voimme pyrkiä siihen, että koko toimintaa ei tarvitsisi kevään totaalisulkemisen kaltaisesti toteuttaa.

Ohjeita päivitetään tilanteen muuttuessa.

https://www.stll.fi/2020/11/27/koronan-valtakunnalliset-vaikutukset-suomen-taitoluisteluliiton-toimintaan/